Arnolasta

Olemme aloittamassa, toivottavasti pian, moderniprofiilisen Honkarakenteen hirsitalon rakentamisen Hämeenlinnassa. Blogissani  kuvailen parhaan, joskin vielä kovin niukan, rakennussanastoni ja -kykyni mukaan projektimme vaiheita sekä erityisesti tunnelmia matkan varrelta. Uskon aiheen rönsyilevän toisinaan reippaasti myös asian viereen.

Hirsitalon voi sanoa olevan pitkäaikainen haaveeni. Ensimmäinen kämppäni oli 18 neliöinen yksiö, joka sijaitsi Helsingin Mannerheimintien varrella. Suihkuna toimi käsisuihku vessan nurkassa, josta tähän käyttötarkoitukseen oli lohkaisu n.0,3 neliömetriä. Opiskelijalle oma vuokrakämppä itsessään tulisi jo ajatella luksuksena, mutta ajatus karkasi silti aivan jatkuvasti noiden seinien ulkopuolelle ja päätin että tästä kun joskus pois pääsen, muutan takaisin kotikylälle, rakennan pienen hirsimökin sen laitamille ja asun siellä sitten lampaiden ja muiden karvaisten kavereiden kanssa. Nyt kymmenen vuotta myöhemmin, hirsitalo alkaakin olla totta, joskin sijainti on muuttunut noin 60 kilometrin verran Hämeen kiihkeimpään ja sykkivämpään ytimeen, Hämptoniin. Asuinkaverini ovatkin kaksijalkaisia ja ne ovat suunniteltua vähemmän karvaisia. Ainakin se pienempi niistä. Hänen mukaansa on nimetty myös blogimme, Arno kun on kaikkien projektien joukossa luonnollisesti elämämme kaikkein keskeisin asia pienestä koostaan huolimatta. 

Tällä hetkellä odotamme että meille myönnetään rakennuslupa ja että saisimme nykyisen asuntomme myytyä. Pohjatyöt saataneen alkamaan kesäkuun puolella joka tapauksessa, mutta jatko vielä odottelee asuntokauppojen tekoa, joskin alustavia aikatauluja on projektin osapuolien kanssa jo sovittu. Omat tietomme ja taitomme rakentamisen suhteen ovat käytännössä täysin nollissa, joten olemme onnistuneesti koonneet projektiin lukuisia ammattilaisia jättäen omaksi osuudeksemme lähinnä siivoilut ja kaikki ne suuret päättämisen vaikeudet. Suuria edistysaskelia odotellessa kirjoitettavaa riittää projektin alkuvaiheista, eli suunnittelutyöstä sekä kaikesta muusta alustavasta työstä, jonka määrää en olisi osannut aiemmin kuvitellakaan. Suunnittelutyöhön aikaa kului reilu vuosi, mutta onneksemme arkkitehtimme on varsin pitkämielinen ja rauhallinen mies.

Tontin hankimme jo kolme vuotta sitten. Hakeuduimme aikanaan asumaan rautatieaseman läheisyyteen koska mieheni kulkee työmatkansa junalla. Kun sitten muutamien sattumien kautta eteemme tarjoutui tilaisuus ostaa tontti samalta alueelta, saimme hämäläisyydestämme huolimatta aikaan sarjan varsin ripeitä liikkeitä, ostimme tontin ja tuudittauduimme ajatukseen että pääsemme siitä kyllä eroon jos rahkeet eivät riitäkään rakentamiseen asti. Se olikin sitten pidempi tie, mutta ajatuksesta alkoi olla koko ajan mahdottomampi luopua.  Havainnollistan tonttimme tähänastista matkaa muutaman kuvan kera:

Lähtötilanne tontillamme oli 1920-luvulla rakennetun, pohjapinta-alaltaan 400 neliöisen hirsitalon purku. Tämä kuulostaa ulospäin sanottuna päässäni aina yhtä kamalalta, mutta taloon tehty kuntotarkastus ei jättänyt juurikaan pohdittavaa purkutuomion suhteen.

Purkajan kanssa tehdyssä sopimuksessa huomioitiin materiaali, jota hän pystyi hyödyntämään eteenpäin. Lisäksi hyväkuntoisimpia ovia ja ikkunoita myimme omatoimisesti eteenpäin. Talossa 1980-luvulla tehdyn saneerauksen myötä juurikaan säilyttämisen arvoista ei ollut enää jäänyt jäljelle.

 

Tonttimme tilanne on juuri tänään tällainen. Suuri talo valtasi tonttia siinä määrin, että ainoa puu pihalla oli katkennut vaahtera, joten pihasuunnittelulle voi sanoa jääneen melko vapaat kädet.

Kotikadun päässä kulkee rautatie. Asuinalue on vanhaa ja naapureiden pihoilla kukkivat syreenit ja vanhat omenapuut. Meidän tontillamme kukkii lähinnä jättipalsami.

Kuvien väliin mahtuva tarina vaatiikin oman kirjoituksena. Toivottavasti sen yhteydessä olisi uuttakin kerrottavaa jaettavaksi, mutta koska se on erinäisten hämäläisten käsissä, on varauduttava muistelutuokioon.